Palaako Lakkapää voittokantaan?

Team Lakkapää kohtaa lentopallon Mestaruusliigassa arkiottelussa tiistaina 23.1. kello 18.30 Lapin Urheiluopistolla Hurrikaani-Loimaan. Joukkueet kohtaavat Rovaniemellä lyhyen ajan sisällä jo toistamiseen. Perjantaina 29.12. Hurrikaani ryösti kaksi pistettä, vaikka Lakkapää johti ensimmäistä erää jo 19-14 ja voitti toisen ja kolmannen erän.  Ensimmäisen erän ratkaisi Hurrikaanin Thomas Douglas-Powell, joka iski neljä ässää ja yhden vaikean syötön, joilla Hurrikaani nousi tasoihin ja kiri lopulta erävoittoon saakka.

Tuon ottelun jälkeen Hurrikaani on saanut joukkueeseensa yleispelaajaksi Tomi Rumpusen ja jälki on sen jälkeen ollut murhaavaa: neljä 3-0 voittoa, kotikentällä Akaa ja Isku ja vieraskentällä Leka ja Sampo ja 12 sarjapistettä. Lakkapään neljä viimeisintä peliä ovat tuottaneet 6 sarjapistettä, joten Hurrikaani on noussut sarjataulukossa Lakkapään takaa selvästi ohi. Rumpunen on tuonut tasoa Hurrikaanin vastaanottoon ja tehoja hyökkäyspeliin ja se on näkynyt tuloksissa.

Lakkapään nihkeät otteet ovat jatkuneet. Viime viikolla Tiikerit kävi ryöstöretkellä Urkalla ottamalla 2-3 voiton. Lakkapää on voittanut Iskun 3-1, hävinnyt Akaalle 0-3 ja ottanut niukan 3-2 voiton Ducksista, joten parannettavaa pelissä on paljon verrattuna syyskauden otteisiin.

Ennakkoon näyttää siltä, että vahvassa vireessä oleva Hurrikaani on ainakin selkeä ennakkosuosikki, mutta kun molemmat joukkueiden aiemmat kohtaamiset tällä kaudella ovat päättyneet 3-2 Hurrikaanille, lienee tästäkin pelistä odotettavissa tiukkaa vääntöä sarjapisteistä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *