Otteluennakko Team Lakkapää – Vantaa Ducks

Helpolta näyttävä vaikea ottelu

Team Lakkapää on aloittanut vuoden 2019 Mestaruusliigan kolmen ottelun pisteputkessa. Vuoden avausottelussa Lakkapää otti Ettalta yhden sarjapisteen 2-3 tappio-ottelussa, mutta äärettömän tärkeällä etelänkiertueella tuli täysi pistepotti Vantaa Ducksilta sekä Raision Loimulta. Perjantaina 1.2. Lakkapää kohtaa Lapin Urheiluopistolla kello 18.30 Vantaan Ducksin ja panoksena on toinen kuuden pisteen ottelu kahden viikon sisällä Ducksia vastaan.

Lakkapään peli on hieman avautunut joulutauon jälkeen. Raskas pelirumba koko syyskauden ajan söi joukkuetta sekä fyysisesti että ennen kaikkea henkisesti. Joulun jälkeen on peli parantunut ja ennen kaikkea pelaajien itseluottamus lähtenyt nousuun. Lakkapäälle tilanne on melkein perinteinen. Kevättä ja kaamoksen katoamista kohden peli on useana vuotena lähtenyt nousukiitoon, joka kahden viime kauden aikana on päättynyt lopulta pronssiotteluihin.

Ducksin peli puolestaan ui tällä hetkellä syvällä. Syyskaudella alkanut orastava nousu jäi voitto-otteluun Tiikereistä joulukuun puolivälissä. Sen jälkeen joukkue on mennyt seitsemän ottelun tappioputkessa. Joukkueeseen hankittiin tällä viikolla uusi brassihakkuri tuomaan tehoja hyökkäyspeliin, mutta ainakaan Loimua vastaan käydyssä ottelussa Reynaldosta ei ollut sateentekijäksi, vaikka hän olikin joukkueen tehokkain hyökkääjä. Ratkaisuhetkillä hän kuitenkin löysi Loimun torjunnan, joka otti hänet ottelussa kiinni peräti kahdeksan kertaa.

Vaikka ottelu näyttää ennakkoon olevan Lakkapään heiniä, niin kannattaa muistaa, että Ducks hävisi kotonaan reilu viikko sitten sarjan ennakkosuosikki SaVolle 2-3, joten selkä seinää vastaan pelaavaa joukkuetta ei missään nimessä saa lähteä aliarvioimaan. Lakkapään on koko joukkueen voimalla pelattava parasta peliään, jotta ero sarjan hännillä olevaan Ducksiin kasvaisi 12 pisteeseen.